Herättääkseni Blogo-hirviön jälleen pitkästä unesta voisin todeta, että jälleen taikalaatikosta tulee sarja, jota ei (ehkä & ihan välttämättä) kannata missata. Tämä sarja ei tosin tule uusintana vaan jatkuu uusin jaksoin, mutta kaipa mukaan ehtii silti. En minäkään tästä ihan ensimmäistä jaksoa nähnyt.

Kyseinen sarja on siis Sukuvika, joka on tällä kertaa sijoitettu ohjelmakartalla sunnuntai-iltaan (SubTV klo 23.05). Sikäli harvinainen amerikkalainen sitcom, että ainakin minua tämä naurattaa lähes jatkuvalla syötöllä, eikä vitsejä ole tarvinnut alleviivata esinauruilla.

Tänään Subtv aloittaa uusintana Keen Eddie -sarjan perjantain myöhäisillassa. En nyt varsinaisesti hypi innosta punaisena, karvaisia käsiäni yhteen lyöden, mutta kyllä kanava olisi huomattavasti huonomminkin voinut uusintasarjan valita.

Tässä sarjassa on kuitenkin muutama ihan hauska juttu ja Sienna Miller (joka on tietysti minulle ihan samantekevää, koska en ole julkkisnaisten perään kuolaava idiootti, mutta kuitenkin). Ja on siinä sarjassa kai joku nimiosaa esittävä, komea ja kookas kaverikin, joka sattui palvelemaan Persianlahdella 15 vuotta sitten – mutta ei tyttöjen silti tarvitse tätä katsoa.

Olen viimeisen viikon sisällä katsellut paria aika heppoista TV-sarjaa yhden jakson verran samasta syystä. Olin nimittäin silmäillyt molempia sarjoja jo aiemmin (tarkoituksella tai vahingossa) ja nyt niiden uusintakierrosten aikana paikallistin tietyt jaksot netistä löytyvien episodioppaiden avulla. Yhteistä näille jaksoille oli tietysti se, että niissä joku sarjan enemmän tai vähemmän vakiokalustoon kuuluva hahmo vaihtaa hiippakuntaa.

Ensimmäinen ohjelmista oli Mies vailla nimeä (John Doe). Joskus taannoin sarjan ensiesityksen aikoihin minulla oli ilmeisesti aina tiettyyn aikaan kouluhommia tms., joita vältelläkseni katselin tällaistakin kuraa. No, silloin mieleni pimeisiin sopukoihin syöpyi jakso, jossa eräs päähenkilön nuori naistuttava kaapataan, ja – yllätys yllätys – jopa löytyy lopulta kuolleena. Koska sankarin saapuminen myöhässä pelastamaan neitoa oli juonenkäänteenä sen verran näppärä, laitoin kyseisen jakson viikko sitten narulle ja katsoin sen seuraavana päivänä. Hitto, että oli pettymys. Okei, kupsahtihan se daami tälläkin kertaa, mutta koko jakso oli jotenkin laimean huono. Ehkä Kalmakaan ei sitten iske enää niin hyvin toisella kerralla.

Toinen kiehtova jakso oli tuoreempi. Joskus aiemmin näin kymmenisen minuuttia eräästä C.S.I. Miamin jaksosta, jossa eräs ryhmän omista kaiffareista makasi kalmona avauspöydällä. Tokihan tuollaisen jakson näkeminen kokonaisuutena olisi ollut kiva juttu, joten seurasin tämän dokumentaarisen reality-sarjan etenemistä (no okei, katselin minä sitä ihan ajankuluksikin muutaman jakson verran) ja odotin kieli pitkällä korvan takana viime sunnuntaina tullutta jaksoa (jonka katsoin nauhalta tänään). Tämä rokkasi paljon paremmin kuin tuo e.m. Ohjelma vailla sisältöä. Niin siinä kävi, että yksi supersankareista otti ja nitkahti, mutta silti jakso pidettiin jotenkin vielä kasassakin. Ja kaveri kirjoitettiin ihan tyylikkäästi ulos sarjasta, jos nyt ei niitä lopun sankarihautajaisia lasketa.

Tässä siis katsaus TV-sarjojen parhaisiin hetkiin viimeisen kuukauden ajalta. Olkaa hyvät. (Ja lopettakaa se friikiksi nimittely! En minä ole outo, olen vain valikoiva katsoja.)

Ai niin, ja hienotunteisena ihmisenä tietysti varoitan kyseisiä sarjoja viiveellä seuraavia: tämä kirjoitus saattoi spoilata molempien sarjojen parhaimmat juonenkäänteet.

Blogo-Emon eilen mainostama uusi sarja hameväestä meni narulle, kun katselin samaan aikaan miehistä maskuliinisinta, kaikkien naisten unelmaa, James Bondia.
Leffa oli ihan hirveää tuubaa, mutta en nyt takerru suuremmin siihen. Kiinnittäisin kuitenkin huomion yhteen pieneen seikkaan.

Kaikkihan tietävät, että Bond-leffat tehdään mahdollisimman tarkasti reaalimaailma seuraten ja äärimmäiseen tarkkuuteen pyrkien.
Näin ollen muutama näkymätön auto, virtuaalinen harjoitteluympäristö tai kelloissa olevat laserit eivät tunnu missään. Sellaisiahan nyt on joka jannulla, ainakin jos kateellinen naapuri kysyy.

Se, mikä rikkoi illuusion todellisuudesta, oli tämän sankariagentin tapa iskeä naisia: “Olen Bond. James Bond. Minulla on kalenterissa tyhjää seuraavat kaksi minuuttia, joten mitäs jos mentäisiin köyrimään?” Ja nainen – oli hän sitten Halle Berry tai Rosamund Pike – lähtee mukaan. Voi härregud sentään! Voisin kertoa, että tuollainen ei oikeasti toimisi (siis mikäli olisin tuollaista ikinä kokeillut). Muuten niin realistinen elokuva kärsii pahasti, kun siihen lipsahtaa epähuomiossa muutama tuollainen epäuskottava juttu.

Visukintulta, pitkähköstä aikaa.

(I): Mikä on mielestäsi maailman paras elokuva?
Mielipide vaihtuu ihan fiilisten mukaan yms. yadda yadda, mutta viime aikoina tapanani on ollut rankata Kubrickin Barry Lyndon ykköseksi. Siinä leffassa on mielestäni lähes kaikkea (mikä ei ehkä ole mikään yllätys yli kolmen tunnin leffalta – mutta toisaalta, jos tuollaisen mammutin jaksaa katsoa monta kertaa alusta loppuun, siinä täytyy olla jotain aika maagista).

(II): Keneen roolihenkilöön olet aina samaistunut?
Tätä piti miettiä melko pitkään, joten en voi todellakaan sanoa samaistuneeni “aina” kehenkään. Nuorena toki otimme veljen kanssa mallia Tuntemattomasta sotilaasta yms., mutta samaistumisesta ei voine siinä yhteydessä puhua. Lopulta mieleen tuli Sideways-leffan päähenkilö Miles, jota parempaa vastausta en tähän keksi – mutta joka kieltämättä tällä hetkellä tuntuukin varsin osuvalta kuvajaiseltani.

(III): Mikä on ollut ensimmäinen elokuva, minkä olet nähnyt?
Leffateatterissa varmaankin Kiljusen herrasväki, johon vanhemmat veivät minut joskus varmaankin alle kouluikäisenä. Siihen aikaan se naurattikin, uusintakatselmusta en ole muistaakseni pitänyt sen jälkeen. Kavereiden kanssa muistan hipsineeni katsomaan K16-merkittyä Abyssia joskus yläasteikäisenä.

(IV): Oletko esiintynyt missään elokuvassa?
En missään oikeassa leffassa. Pienellä porukalla tehdyissä hupiprojekteissa kyllä, mutta toivon mukaan kaikki todisteet niistäkin on jo poltettu.

(V): Jos saisit valita, niin missä elokuvassa haluaisit näkyä?
Visukintun mainitsema Kummisetä oli aika hyvä, mutta kallistuisin silti enemmän jonkin inhorealistisen sotaleffan (Platoon, Private Ryan) tai kunnon pukudraaman (Dangerous Liaisons, Barry Lyndon) puolelle. Toisaalta tuoreehko Sin City oli tehty sellaisella asenteella, että olisi ollut kunnia päästä näkymään siinä. Ja voisinhan minä taipua vaikka Johnny Deppin sidekickiksi Pirates of the Caribbean -sarjaan.

(VI): Kehitä äkkiä elokuvalle originelli idea. Sinulla on nyt 3 minuuttia aikaa ja kuvailet sen tätä lukeville alle neljällä lauseella.
Elokuva sekoittaisi nykyajan toimistotyöt ja hektisen sinkkuelämän muutaman sadan vuoden takaiseen pukudraamaan kuvaten IT-työläisiä suurkaupungin työ- ja yöelämässä vanhoissa puvuissa, historiallista etikettiä seuraten. (Office Space meets Jane Austen.)

(En kellottanut aikaa, mutta yli viittä minuuttia ei mennyt. Lauseita taisi tulla liikaa.)

Tämä esiintyminen Blogoslavian edustustiloissa menee nyt vähän pelkän testailun ja muumipappailun puolelle, mutta ei voi mitään. Visukintun maanantaikutosessa oli sen verran kiinnostava aihe, että pitää tarttua siihen vielä loppuviikostakin.

(I): Minkä taideteoksen haluaisit omaan olohuoneeseesi?
Todella vaikea kysymys. Jos jätän kuitenkin mieltymykseni tiettyihin tekijöihin taka-alalle ja keskityn pelkkään kuvaan, valintani olisi varmaankin Paul Delarochen Lady Jane Greyn mestaus. Näin teoksen aikoinaan eräässä taidekirjassa, ja se jäi mieleen paremmin kuin mikään muu kirjan kuvista.

(II): Jos miljaardibiljaardien arvoiset klassikot jätetään pois, niin mikä olisi sitten valintasi?
Vaikea kysymys tämäkin. Olen nähnyt paljon mukavannäköistä taidetta, joiden tekijöistä minulla ei ole tietoa. Voisin painua etsimään jotakin seinälle ripustettavaa esimerkiksi taidekoulujen oppilastöistä.

Eräs nimi, joka kuitenkin tulee mieleen, on Bastian Salmela, jonka maalauksista otettuja valokuvia näin lähes kymmenen vuotta sitten. Pidin niistä paljon, ja näyttää ihmisen taito pysyneen tallella myös näihin päiviin asti (vaikka hänen sivustollaan ei niitä öljyvärimaalauksia näykään).

(III): Jos saisit räjähyttää tahi tulella polttaa jonkin tunnetun taiteilijan teoksen, niin mikä se olisi johon trotyyliä kumoaisit tahi tulitikkusi tuikkahisit?
Koska olen vanhanaikainen, tiukkapipoinen kalkkis, voisi esimerkiksi koko Kiasman pyyhkäistä maan päältä, enkä itkisi hetkeäkään. Jos yhden erittäin nimekkään teoksen mainitsen, se olkoon sitten Munchin Huuto.

(IV): Mikä tunnettu taideteos kuvaa parhaiten omaa elämääsi?
Auguste Rodinin Ajattelija; paljon pohdintaa, vähän tekoja.

(V): Mikä on mielestäsi onnistunein taideteos, minkä olet koskaan tehnyt?
Minulla on niin kova valkoisen kankaan kammo, että en yleensä edes aloita minkäänlaisen taiteen tekemistä. Nyt tulee kyllä mieleen eräs dia-esitys, jonka teimme parin ystäväni kanssa lukiossa. Soli hieno. Kuvia oli muistaakseni pari rumpua, ja taustana soi Dire Straitsin Iron Hand. (Saimme siitä kympin, ja ihan syystä. :D)

(VI): Jos omistaisit aikakoneen ja saisit matkustaa ajassa taaksepäin lisäämään johonkin taideteokseen jotakin, niin mikä se olisi ja mitä lisäisit?
Mitään lisäystä en osaa keksiä, mutta painuisin varmaan vuoden 1497 Firenzeen ja pitäisin Botticellia kraiveleista kiinni niin tiukasti, ettei hän pääsisi heittämään maalauksiaan pappi Savonarolan rovioon.