«000 ja lupa vinkua  |  What type of underwear would you be?»

Nyt se sitten alkaa

eli Desperate Housewives. Saa nähdä, kasvaako täällä viikottainen teeveen katselu 15-20% sen ansiosta.

Tässä asiassa kun olen surkea. Ja totaalisen epäimpulsiivinen. Ja täysin ennalta-arvattavissa.

Sunnuntaisin CSI Miami, tiistaisin Mullan Alla, keskiviikkona CSI Las Vegas ja NYPD Blue.

Näille yhteistä on selkeys. Ohjelman alussa aina joku kuolee keskivertokansalaista mielikuvituksellisemmalla tavalla. Ja sitten sitä selvitetään 45 minuuttia paitsi Mullan Alla. Jossa muuten vaan selvitetään samalla kuolleita kokoon parsien.

Pieni yritys on ollut myös tiistain hassuun lääkärisarjaan eli Muodon vuoksi. Vielä en ole onnistunut sille uhraamaan aikaani koko jaksollista.

Eikä tämä silti aina ole näin ollut. Joskus tuli kunnon scifiä, Babylon 5 ja Maa 2.

Desperate Housewivesin suomalaisilla sivuilla voi testata täydellisyytensä. Täytyy korjata tuo ilmeinen shampanjan ja uusien kenkien tarve asap. Paitsi että sarjan suomalainen nimi on täysin idioottimainen ja käsikirjoittajankin (haastattelu uusin NYT-liite) mukaan vesittää koko idean. Pari pinnaa enää epätoivoon siis?

:: Nelosen testi ::


Kommentit


«000 ja lupa vinkua  |  What type of underwear would you be?»