«Typerin meemi ikinä  |  Loppuviikon iltamenoista»

Sairasvuoteelta

Lyhyt, mutta sitäkin rasittavampi ensimmäinen erä painissa flunssan kanssa päättyi flunssan voittoon; makailen tänään koko päivän kotona ja luistan niin opiskelu- kuin työvelvoitteistakin.

Jo eilen tuli mieleen, että en ole kuunnellut erästä yhtyettä moneen kuukauteen, joten kiepautin kolme levyllistä sitä koneen kovalevylle (kun jostain syystä tällä läppärillä niitä ei vielä ollut). Siispä hoidan tautiani nyt lähinnä Placebo-lääkkeellä. Samalla tuli luettua sähköpostit ja suosikkiblogit ja kaikki muukin teksti koko netistä. Hämmentävää, miten kotisohvalla makoilukin voi tuntua aivan tyypilliseltä työpäivältä...

Nykyään aina flunssan kourissa tunnen suunnatonta kateutta hammaslääkäreitä kohtaan. Heillä on se hieno, pieni imuri, jolla voi imeä turhat vedet pois suusta poratessa ja sahatessa. Joka ainoa kerta taudin kourissa visioin, kuinka kätevää sellainen olisi työntää kärsään ja imeä koko pää tyhjäksi tautieritteistä. En tosin tiedä, jäisikö minun kohdallani jäljelle muuta kuin tyhjiö, mutta sittenhän voisin vuokrata vinttiäni vaikka elokuvateollisuudelle avaruusleffojen painottomuuskohtausten kuvaamiseen.

Tosin täytyy sanoa, että muutama terävä kynä tuulenhalkojassa auttaa sekin jatkuvaan niistämiseen.

- Dorian Kyy @ 2005-09-23 13:27 | Small-talk -


«Typerin meemi ikinä  |  Loppuviikon iltamenoista»