Torstai meni koko lailla pieleen. Ennakko-odotuksissa rakkaan kotimaan edustajia piti voida hävetä kahdessakin lajissa, mutta toisin kävi.
Aluksi olivat vuorossa urhoilijat, nuo nykypäivän gladiaattorit, joiden piti ottaa turpaansa amerikkalaisilta virkaveljiltään. Vaan ei. TV, jonka ei senkään pitänyt alunperin olla edes päällä, näyttikin kumikappaletta tökkiviä kotimaan kansalaisia, jotka pääsivät aina vastustajiaan edelle yksi pistesuoritus kerrallaan. Lopulta koitti hetki, jolloin maailman suurimman ja tärkeimmän kansan urhot eivät enää saaneetkaan mahdollisuutta ottaa sinivalkoisten etumatkaa kiinni vaan joutuivat lähtemään pakkaamaan laukkujaan.
Toisaalta tuossa lajissa onnettomuuksia on sattunut ennenkin. Huomattavasti lupaavampi mahdollisuus pilata koko maan maine ulkomaalaisten silmissä (mikä tietysti on suomalaisille tärkeintä) koitti vain hetkeä myöhemmin, kun pääkaupungista lähetettiin molempiin humppaviisuista kiinnostuneisiin koteihin livekuvaa.
Jo ennakkoon haukuttu viisulava oli tietysti oikein toimiva, ja efektit sellaisia, että epileptikoita varmasti kaatuili kuin hihhuleita Benny Hinnin tilaisuuksissa. Kun juontajatkaan eivät onnistuneet pilaamaan lähetystä (sen vartin aikana, mitä sitä näin), oli ladattava kaikki odotukset kappaleiden välissä näytettäviin välivideoihin. Kaikki toivo oli mennyt, kun nekin oli tehty yllättävän hyvällä maulla ja ilman törkeää ylinäyttelemistä. Itse viisukappaleet olivat tietysti hirveää tuubaa, mutta siitä isäntämaa ei voi ottaa mitään kunniaa.
Ainoa lohtu on, että tänään sekä kiekkourhot että YLE:n väki saavat uuden tilaisuuden tyriä kaiken. Humppakisojen suhteen toivo alkaa olla vähissä, mutta kaukalon puolella jotain toivoa häpeästä sentään on – jos ei tänään, niin viimeistään huomenna Ruotsia vastaan. Silloin häpeä on jo niin itsestäänselvää, ettei sitä tarvitse enää edes jännittää.
Edit (puolenyön tietämissä)
Urhoilevat jellonat onnistuivat vielä tänään, eikä huomennakaan ole Ruotsi vastassa. Pahalta siis alkoi näyttää loppuillasta. Onneksi viisut sentään alittivat kaikki rimat raijaamalla Jolupunkin lavalle… Aaah, tätä noloutta.