Kun viime vuonna jäi luistimet kaapin pohjalle, tänä vuonna päästiin ensimmäistä kertaa muutamaan vuoteen raaputtamaan jäätä.
Kuopus runnoi 2,5 tuntia kaatuen minuutin välein, asennetta.
Ylpeä pieni mies luovutti vasta painostuksen jälkeen ja huolehtivaisena ja vastuullisena ekaluokkalaisena tahtoi kotiin tekemään läksyjään. On se kummallista miten nuo vanhemmat taaperot eivät koskaan tahdo läksyjä tekemään kesken huvin.
Isompien taaperoiden jalat olivat kasvaneet, yllättäen, joten citymarket kiitteli asiakkaitaan taas vaihteeksi. Sijoitan silti mieluummin luistimiin kuin uuteen peliin. Vanhin mallia 13 lätki lämäreitä ja manasi hienoista lunta jota satoi jäälle tasaiseen tahtiin. Katsoin parhaaksi poistua paikalta siinä vaiheessa kun haettiin lätkähanskat käteen ja raskaampi kiekko. Näemmä vuoden Kurra-Hurraa tuottaa ainakin perusasiat eli sen kuuluisan lämärin jäsenilleen.
Kun saavuin hakemaan herroja oikein autolla kentältä olivat sijoittuneet sekajoukkueeseen ja sittenhän ei olisi kiirettä lain ollut enää poistua kaukalosta. Rakastan tuota piirrettä lapsissa. Kaikki pelaa-asenne ilman aikuisen valvovaa katsetta. Kuten joku kuuluisa valmentaja on todennutkin (tai ehkä ei niin kuuluisa);” Me mennään lasten leikkeihin ja sotketaan niiden omat säännöt.”
Kovin paikkansa pitävä. Ikärajat, sukupuolirajat ja roolit kaatuvat humisten kaukalossa. Jopa minut hyväksytään sutimaan peliin.
Muistan omasta lapsuudestani kuinka varpaat amputaatiokunnossa luisteltiin tunti tolkulla koulun kentällä. Kotiin päästyä suihkussa varpaita akupunktioitiin niin että meinasi huuto irrota. Ei puhettakaan että jotain olisi opittu. Neljät villasukat jalassa kokeiltiin jo seuraavana päivänä uusinta ottelua pakkasherraa vastaan.
Posket punoittivat vielä iltakymmeneltä ja raukeus oli taattua.
Ja tänään sitten. Noh, katsotaan onko illalla enää jäästä lätäköt jäljellä.
Nopo @ 2009-01-09 08:45 • Home in kalaukka •