Aamu alkoi aalla kuten aina ja jo hieman jälkeen kahdeksan auto kääntyi pihasta kohti työmatkaa. Ensimmäisessä risteyksessä karjaisin SEEEEEEEEEEIS ja heittäydyin autosta ulos. Kävelytiellä paineli kaksi kettunaamaista isokorvaista pötkylää eli Corgia villinä ja vapaana ilman pantoja tahi remmejä.
Hihkuin kaverit luokseni luokseni ja ilollahan sieltä heittäydyttiin kierimään maha pystyssä kuin kuollut kala eteeni. Nostelin tyypit takapenkille (kun piti sinne töihin mennä) ja soittamaan poliisille.
Poliisi neuvoi löytöeläintarhaan soittamaan, soitto sinne. Löytöeläintarhasta kaima ilmoitti että soita suoraan läheisen eläinlääkäriaseman pitäjälle, kun herra/rouva kasvattaa moista rotua niin tietävät jo naamasta kenen ovat, jolleivat omia ole, tyypit.
Välivaiheena heivasin miehen töihin jossa välissä tyypit painoivat jo takapenkiltä onnesta pyörylänä taas villiä JIIHAA menoansa firman pihassa kunnes pussitin ne taas takaisin autoon.
Ja välivaiheen välihuomautuksena todettakoon että jos oma koirani vetäisi tuollaista rallia yleisellä paikalla noin 110% lasissa kuten NBA-pelaaja, saattaisin kuolla valtimonpullistumaan välittömästi. Mutta hei, kun kaksi kettunaamaista makkaraa juoksee minkä pygmijaloistaan pääsee se on kauhean söpöä!
Noh, auton nokka sen 1 km kohti eläinlääkäriaseman pihaa.
Istuskelin sitten eläinlääkäriaseman pihassa ja pälätin puhelimessa tuttavat ja kylänmiehet läpi. Siinä analysoidessamme että parhaassahan tapauksessa jos esim. katujen Ferrari-Massey-Ferguson kuski, tunnetaan myös auraajana, olisi sutaissut kunnon kaukalon lumipenkkoja, corgit olisivat jääneet sumppuun johonkin ihan jo anatomiansa vuoksi. Tai että oma koira jos karussa olisi soittaisin ensimmäisenä 100 km:n päähän sen sijaan tämän rodun kohdalla voisin olettaa että 2 km:n sisältä löytöpaikasta löytyy omistaja. Max. Totesin myös ettei el:llä ketään kotona ollut saati puhelimeen kukaan vastannut. Roturasismin roihuessa hyydyin autossa puhisemiseen ja totesin että nyt loppui kunnon elämä joten haenpa kahvin ja tuoreen munkkirinkilän paikallisesta leipomosta.
Sulkeutuneena ja hiljaisena persoonana pälätin myyjälle omaavani 2 kpl:tta ei-omaa-corgia takakontissa. Myyjä heti oivaltamaan että hän tietää ainakin yhden tyypin kylänosastamme jolla on corgeja, juu se eläinlääkäriaseman omistaja. Eikun takaisin autoon ja kavereita kyydittämään n. 50 metrin päähän mistä ne tuntia aiemmin nakkasin takapenkille.
Sieltähän ne, äijät olivat lähteneet. Toinen kuulemma eilen käynyt oikein naisissa, joten hormoonit ne uroksillakin sekaisin menevät.
Seuraavalla kerralla ainakin tiedän mihin osoitteeseen vien kun samannäköisiä koiria kyytiini lappaan.
Mikä oli tarinan opetus.
Jos oma hurttani ylipäätään antaisi kiinni (mitä se oletettavasti ei tekisi vaan näyttäisi peräpäätään ja painaisi hirvi tai joku muu nisäkäs suussa metsään) toivoisin erittäin paljon että kiinni otettaisiin. Ja tässä tapauksessa omistaja jopa kiitti. Niitäkin kun tapaa jotka toruvat että oikein kiinni otit, kun murre nyt vaan aina käväisee sen tampere-hyvinkää-tammisaari-lenkkinsä itsenäisesti. Mutta hyvä mieli.
Nopo @ 2009-01-23 10:31 • •
