«Kohokasta elämää | Julkkis»

No pain!

Huutelee Rockynkin valmentaja turpaanvetokisoissa narun toiselta puolelta.
Onhan se nyt varmaa että Nelonen on paras Rocky evö, ihan vaan Siperian vuoksi.
No mutta enikeis, tuosta tuskasta lähinnä viittaisin Salomoniin joka on alkanut esittämään metsästävien kanta-isiensä piirteitä brutaalilla tavalla.
Männä iltoina nääs hra-eunukki on kuskannut kotiin

Yhden kappaleen eläviä linnunpoikasia jota sitten reippahasti on mätkitty pitkin olohuonetta minun kiljuessani vieressä ja linnun kiljuessa joko minun kiljumisestani johtuvasta pelosta tai oletetettavasti kuitenkin kivusta.
Yhden kappaleen ei-liito-oravaa vaan tavalliset kurren jommoisen mister kantoi onnellisena pihaan, elävänä toki senkin suussaan, ja näytti että kattokaapas typerät ruokintakoneet, näin lentää orava. Mysteeriksi jäänee toistaiseksi kuten Zidanen ja Materazinkin tapauksessa millä helvetillä se kissa on saanut kiinni oravan joka kuitenkin käsittääkseni pysyttelee useimmiten puussa.
Odottelen innolla odottaako kotona, hirvi, karhu vai Ruokolahden leijona kun paikallistun töistäni.

Ja tietysti myös syyhyttää, Nurmijärven rivieran eli Sääksjärven ovat nyttemmin vallanneet imumadon toukat.
Käväisimme nimittäin yhden lapsosen ja parin serkun kanssa puleeraamassa rannalla. Seuraavana aamuna lapsoseni nousi sängystään näyttäen nivusista alaspäin rokon uhrilta. Viisaana äitinä manasin hyttysiä ja mietin mihin huoneeseen haluaisin punaisen seinän kun hevosen kokoinen lentävä tapaa käteni tikkauksensa jälkeen. Kunnes luin huolellisemmin Hesarin. Syy on syyhyn.

Lammikossa on myös tungosta, sammakoiden aktiivinen parittelu tuotti tänä keväänä noin tsiljoona plus kaksi nutipäätä. Houkuttelevuusaste itselleni on laskenut aika lailla uimisen suhteen.
Mistäs vielä inisisi. Kuumakin on ollut voi voi.
Itseasiassa kesä on jolkotellut sellaisella tahdilla taas etiäpäin että nahkan väristä päätellen kohta on Joulu.
Näillä mennään!

Nopo @ 2006-07-11 11:44Lifee vaan



Kommentit


Nopo on ihq. :D Copy-paste


Lähettäjänä: Kakkis @ 11.07.2006 12:44 #

Voi että Sun tekstiä on niin kiva lukea. Sulla on todella sana hallussa :) Kiitos taas tästäkin lukuhetkestä. Jatka vaan samaan malliin.


Lähettäjänä: Tapio @ 12.07.2006 09:25 #

Oi kiitos, pyrin miellyttämään, paitsi kieliopillisesti valistuneita. :D


Lähettäjänä: nopo @ 12.07.2006 10:01 #

«Kohokasta elämää | Julkkis»