Minulta puuttuu idolisointi-geeni.
Tiedäthän sen jutun kun 15-vuotiaana vuoraat seinäsi Dingon/Bon Jovin/Madonnan/tai jonkun muun yhtyeen/artistin kuvilla ja ostat kitaran tai sata rannerengasta. Omistat elämäsi tietääksesi idolisi elämästä aivan liikaa asioita, jotka nuoressa aivomyhjyssäsi muokkautuvat elämää suuremmiksi Sarasvuomaisiksi totuuksiksi maan päällä. Polttelet mustia kynttilöitä pentagrammin keskellä tai kreppaat hiuksia palohälyttimen ääni korvissa aamusta iltaan.
Minä en tiedä.
Minä löysin 7-vuotiaana Valittujen Palojen 70-luvun LP-kokoelman isäni ja äitini levyhyllystä, joka kovin laihahko oli. Kuunneltuani tarpeeksi, eli liikaa iskelmää
heittäydyin discon ja kultahileen maailmaan c-kasettien kanssa. Hinkkasin Michael Jacksonit siltä ajalta kun naaman väritys oli vielä tummempi ja nenä tiukasti kiinni. Baccara Baccara soiden olen esitellyt sille jos tälle vanhenpiemme ystävästölle tanssiliikkeitä puuhkan kera tai ilman. Mutta en kokenut valaistusta ja halunnut afroa tahi isona olla Katri Helena.
Muistan hämärästi saaneeni entiseltä näyttelijäystävältäni Kertulta c-kasetillisen Beatlesiä sekä Paul Mac Cartneyn soolotuotantoa hekumallisen sanatulvan kera. Oli se. Kävin alakerran naapurin, musiikkiopistonrehtorisedän kirjastossa lueskelemassa Beatleseistä, mutten nähnyt valoa.
Muistan myös kuinka (ennen vanhaan katsokaas lapset käveltiin) kävelin kesämökkimme Putikon metsissä tuntitolkulla kuunnellen Scorppionssien best-of love songs -kokoelmaa A4:sen kokoisista korvalappustereoista. En silti hankkinut liian kireitä nahkahousuja nahkalippiksen kaveriksi. Tai opetellut sujuvaa-mega-giga-saksaa.
Rallatin myös läpi Billy Joelit, Abbat sun muut tekijät ihan nätisti pitäen musiikista sen itsensä vuoksi, en tekijän tai nimen perusteella.
En ymmärtänyt sitä että joku automaattisesti olisi hyvää vain sen vuoksi että Jagger oli kerran käynyt naimassa yhtä bändäriään siinä ja tässä hotellissa. Tai-muuta-sellaista.
Minua itseasiassa vitutti jo silloin 15 vuotiaana se kaikki Dingo-hörhelöinti. Kuka järkevä ihminen laittaisi olkatoppauksien lisäksi vielä sifonkihuiveja päähänsä. Ei kukaan.
Kaikki se helvetinmoinen hössötys ja hysteria sen vuoksi että joku keksi tupeerata tukkansa ja tunkea välineensä liian pieniin farkkuihin jotta ääni kuulostaisi läpipoltetulta transvestiitilta?
Ehkä siis missasin idolointi-geenin ja sain tilalle kusipäisyys-geenin. Tai ei-kiinnosta-geenin. Tai hv-geenin.
Pitäisi varmaan edes yrittää, idolisoida jotain. Vieläköhän Seppälässä myydään sifonkihuiveja.
Nopo @ 2009-02-26 14:14 • •