Rattoisastihan tämä alkaa.
Viisaasti unohtaneena pienen seikan jota kutsutaan “puunaa kämppääsi yötä päivää” olen karvaasti saanut muistutuksen kodin myynnin ilosta.
Viime sunnuntain kädet kyynärpäitä myöten ämpärissä viettäneenä tunnen oloni vähintäänkin a) kloriittiseksi b) parkettivahamaiseksi c) helvetin väsyneeksi.
Eihän siinä mitään ettäkö meillä jatkuvasti kovin paskaista olisi. Ja ei siinäkään mitään että itseäni ei kovin paljon häiritse asuntoja katsoessani mikä on siisteystilanne. Mutta onko se pakko itse kuvitella kaikki juuri päin vastoin kuin itse ajattelee.
Hammasharjalla laattojen välien hinkkaaminen ei välttämättä tuo tarjousta tiskiin lienet. Eikä sekään että pimppaan kämppää mielivaltaisesti ympäri vuorokauden ostelemalla basilikaa ja kokonaisia ananaksia keittiön koristukseksi (koska kuka sen ananasakäämän syö).
Muuten huomaan että omakohtaisesti luonteenpiirteeseeni kuuluva osio “forget and move on” on jäsennellyt jo muuton ja muut asiaan liittyvät tekijät hyvinkin pitkälle.
Yötkin kuluvat jo rattoisasti uuden mahdollisen majapaikan remontointia suunnitellen.
Tämän vuoksi hullun vinkumiset emaileillä aiheuttavat lähinnä huvittavuutta ja poliisille töitä.
Paha mieli tuli sunnuntaina sen sijaan kun taloyhtiössä 25 vuotta asunut pariskunta siirsi tavaransa toiselle paikkakunnalle. Ei näin.
Hulluus on lienee vakio, ja näin asiasta useiden ystävieni kanssa keskustelleena, näyttää osakeyhtiö-muotoisissa asumistiloissa olevan pääsääntöisesti aina yksi hullu jonka elämän täyttää muiden asioista huolehtiminen.
Ymmärrän toki kun ihminen on sairas, mielensä puolesta. Omakohtaisesti sain tuta tämän oman pikkuveljeni puolelta männä kesänä. Kuitenkaan en hyväksy koskaan että perhettäni häiriköidään mielipuolisesti ja taukoamatta vuositolkulla. Eikä pieneen atomivajeesta kärsivään päähäni mahdu koskaan tilanne jossa aikuinen hyökkää lapsen kimppuun. Samaan peliin voi jokainen lähteä, mutta lähteekö siihen on lienee sen terveen ja sairaan ero sitten.
Rakkaudella miespuoliselta toveriltani ilmoille päässyt viittaus leijonaemoon kuulosti aika klisheemäiseltä. Ehkä näinkin voisi tilanteen kuvitella, mutta pääpiirteittäin voidaan kuitenkin mielestäni olettaa että eläminen peläten tekstiviestejä tai emailin pimputusta lootaan ei ole rikasta tai toivottavaa.
Onneksi tähän asiaan on keinot jotka Suomen Laki sallii jokaiselle kansalaiselleen. Virhe jonka tein oli se että siedin asiaa aivan liian pitkään. Naivius karisee elämän myötä, tästä keissistä lähti monta kiloa kiitos.
Nopo @ 2008-01-16 10:19 • •