Oi mikä kevät ja koiranpaska!
Ei siis mitään koiraa vastaan, jumalauta, eläin ei paremmin voisi itselleen kouluttaa palvelijaa kuin koira.
Pentuna kun vääntää torttua paperille tulee taputusta päähän ja kehutaan ja ihastellaan ja tarjotaan namua ja herkkua.
Jos nyt sattuu menemään metri ohi hesarin asuntoliitteestä, viedään kädestä pitäen lehden päälle ja innolla muistutetaan että tähän tähän Rekku, tähän.
Laita lapsi asialle ja sormi heiluu vimmatusti, osoitellaan että pottaan pottaan tai jopa oikein pöntölle.
Isäntä ja emäntä toimivat personal trainereina läpi elämän. Pari kolme kertaa päivässä juostaan pitkin lenkkipolkuja, ojan viertä, metsämäkeä koiruuden kanssa. Aktiivisimmat pääsevät oikein kursseille harjoittelemaan putkessa juoksua ja esteiden ylitystä.
Ruoka tulee aina valmiina kuppiin, ei sanaakaan että pitäisi tassua nostaa ruokansa eteen, riittää että vähän näyttää surusilmäiseltä ja kuolailee tasaisin väliajoin, jos tuppaa istumaan komennettaessa saa takuuvarmasti pari herkku-sian-korvaa taas leukojen alle.
Kakat kerätään kaupungissa (ei siis landella kuten karvaasti olen huomannut) pussiin ja perseetkin pestään ihan omistajan taholta. Harjataan ja hoidetaan ja jos tuppaa oikein näyttelyssä kiertämään niin turkkikin kiillotetaan vaikka waxillä kuntoon. Voi autuutta.
Mikäs siinä koirana ollessa.
Aktiviteetit keksitään, lelua tulee kuonon alle ja joku paijailee ja rapsuttelee aina, jossei oma niin vieras taho.
On ne pirun viksuja, koirat.
Nopo @ 2005-04-06 08:38 • Lifee vaan •
