Kuten tapana on luonnon toimesta. Sen mitä me ihmisnaaraat kärsimme kerran kuukaudessa viikon verran, porokoiranaaraat kärsivät (kuten muutkin koiranaaraat) kerran puolessa vuodessa reippahan kuukauden tuota hormoonien hyökkäystä kehoon.
Tämä luonnollinen toimi anatomiassansa on mysteerinen tila joka tikanpoikamaisesti ajaa myös uroskoirat puuhun. Tai oven taakse.
Nääs, viime kerralla kun sen puoli vuotta sitten juoksimme tapahtui seuraavaa:
Siivosin (kuten tapanani on jollei ole muuta hauskempaa tointa tekemättä kuten kynsien alle tikkujen työntely tms.) jossain päin kartanoamme kun mies tokaisi keittiöstä notta “Etupihalla on kuule joku koira”. Sen tarkemmin en viitsinyt tarkentaa katsettani joten kuittasin koiran vain olevan joku naapurin tuttavan koira.
Mies kuitenkin sinnikkäästi jäi toljottamaan jojoamista etupihalla ja toisti lauseensa. Jouduin jättämään imurin kanssa leikkimisen kesken ja menin oikein itse omin silmin katsomaan kuka ruojake on jättänyt koiransa vapaana reippailemaan (ne muut eivät osaa kouluttaa koiraansa).
Ja kappas, tunnistinkin kyseisen herrapuolisen koiruuden tuttavani koiraksi.
“Oiva!” kiljaisin, enkä viitannut tuohon Laitilan panimon tuotteeseen, vaan lemmikin nimeen. Kaveri tunnisti nimensä ja ilmoitti että “Tahdon sisään, ensin taloonne ja sitten siihen narttuuni joka siellä majailee”.
Telkesin tuon nartun yhteen huoneeseen, päästin herra kosijan sisälle ja pistin soittaen omistajalle tyyliin “Onkohan koiranne hukassa, ja jos on, ei ole enää”.
Omistaja tähän että, on se pihassa, mutta kappas, eipäs olekaan ja totesi rientävänsä hakemaan Casanovan kotiinsa pikaisesti.
Omistajaa odotellessa suoritettiin operetti yhden sisäoven läpi jossa molemmat rakkautta täynnä olevat tahot ilmaisivat Eros Ramazzottiakin riipaisevammin rakkauttansa. Korvat soikoon.
Aiheeseen liittyen kuitenkin kiitämme biologista kelloa tästä juoksu-ajasta. Silläkin riskillä että kosijoiden jono on keskustaan asti seuraavan kuukauden ajan. Tarkoituksena on näet juoksuttaa tätä omaa porokoiraamme oikean ja aidon poro-otuksen perässä maaliskuussa tuolla Suomen Lapin suunnalla. Ja tämä aikomus ei olisi täyttynyt jos tuo Juoksuaika olisi jättänyt tulematta oikeaan aikaan. Kuulemma jotenkin häiritsee uroskoiria juoksun hajuinen narttu poroaidan reunamilla. En tajua.
Nähtäväksi jääköön tulemmeko takaisin
1) porontaljan kanssa (vaihtoehtoisesti monikossa), koska koiran ei kyseisessä testissä kuuluisi toki syödä poroja, vaan josko se hampaansa iskee persluuhun, aion vaatia hampaiden käytön hinnalla sitten sen taljankin mukaani.
2) koiran kanssa joka pelkää poroja hamaan hautaansa asti.
3) äänensä menettäneen hermoraunio-omistajan kanssa jonka koira ei muistanutkaan enää yhtään käskyä tunnistaessaan geneettisen kutsumansa ravaavan poroaidassa.
4) paimennuskokeen läpäisseen taitavan pienen neidin kanssa.
Jänskättää!
Nopo @ 2009-01-30 08:53 • Sohva • Kommentit [4105]