Kirjoitukset kategoriassa Syrämmellä
Vuf vuf
No halolla päähän vaan!
Eipäku eipä tässä kummempia. Kun ei riitä että on kolme lapasta ja kissa niin toki halusin hankkia lisää elämäniloa taloomme.
Männä kuukautena sitä sitten sattui sopivasti löytymään oikein ihana kasvattaja kas kummaa, melkeinpä naapurista. Tuotteena aivan hurmaava Lapinporokoira! Niin, siinä meni sitten sen 2 s. aikaa tehdä päätös ettäkö koirako meillekö nytkö.
Kuukauden päivät siinä sitten kärvisteltiin ja pyörittiin kasvattajan oven takana tuijottelemassa 9 suloista pentua ja pyrkimään toki erottamaan omansa näiden joukosta. Johvain! Viime perjantaina pahaenteisenä 13 pvänä saapui sitten jumalainen rinsessa Ronja kotokoloomme.
Salomonin reaktio oli taattu, “mitä helvettiä”.
Noh tällä hetkellä yhteiselo on lähentynyt kyttäys-politiikkaan.
Kissan asenne koiraan näyttää muodostuvan “aha, toi ei katoa, mä kyttään sitä sitten kun se nukkuu ettei vaan pääsis yllättään mun valtakunnassani”.
Koira taas pyrkii ihmettelemään että mitä helvettiä tommonen liikkuva tyyppi duunaa jossei se kerta suostu ottamaan aitoa koira-kontaktia. Eiköhän se siitä. Talon suuruus mahdollistaa molempien oman tilan ja pennelin tapauksessa järkevä varovaisuus on ihan ymmärrettävää, sähiseehän se saakelin lelu aika ajoin vaikka kuinka viskaa peppuaan puolelta toiselle.
Mies on tietysti ylijumala. Voi riemua kun se sattuu kerran päivässä laskeutumaan valtaistuimeltaan (kutsumme sitä leikkisästi sohvaksikin) ja suomaan huomiota pennelille. Väännä itsesi kippuraan heiluen -toiminto aktivoituu välittömästi.
Lapaset pyrkivät neuvomaan toisiaan, varsinkin vanhin jonka mielestä keskimmäinen lapanen tekee tietysti kaiken aivan päin helvettiä pelkästään istumalla lattialla. Kissan jo olemassaolo lienee helpottaa Ronjan ihanakoiramähaluunleikkiisenkanssakokoajan -reaktiota, koska yllättävän hyvin on sisäistetty koiran perustarpeet levossa ja syötäessä. Mikähän kumma on mennyt muutoin noiden lapasten koulutuksessa sitten pieleen niih!
Noh, minä...niin. Voitte varmasti arvata.
<3 4 evöh!
Nopo @ 2006-10-18 08:10 • Syrämmellä • Kommentit [299]
Ja sitten hiljennytään, oi jumalainen suklaa

ps. mignon on paras
Nopo @ 2006-04-13 12:30 • Syrämmellä • Kommentit [193]
Auktoriteetti
= tietojensa tai asemansa takia kunnioitettu ja arvostettu henkilö; käskyvaltainen henkilö; sellaisen henkilön asema.
Pienen vinkaisun uhraan kummalliseen symbioosiin johon jokainen vanhempi törmää ajallaan riippuen siitä luovuttaako rakkaan kulta-pumppernikkeli-ihmelapsi-neronsajopa Hoitovallan huomaan kun uraputki kutsuu hehkuen vai siirtääkö luovutus-hetkeä mahdollisimman pitkälle ja pakottautuu byrokratian ja lokeroinnin valintaan vasta esikoulu-iän saapuessa.
Tässä symbioosissa Hoitaja (joka täten viittaa tästä eteenpäin Auktoriteettiseen hahmoon tai laitokseen) ja Vanhempi (joka tästä eteenpäin viittaa hlöön jonka Pakettia Hoitaja katsoo ylitse)ja Paketti (joka täten viittaa Vanhemman tuottamaan jälkeläiseen) elävät määrittelemättömässä hiljaisessa sopimustilassa.
Hoitaja on velvoitettu huolehtimaan Paketista tiettyjen puitteiden ja velvollisuuksien alaisena ja taas kuitenkin hoitamaan Pakettia hiljaisen sopimuksen mukaisesti (josta kukaan ei puhu ääneen toki, hys hys), kun taas Vanhempi on velvoitettu tuottamaan Pakettinsa trimmattuna kivana vrt. Eiks ois kurjaa jos hän vaan istuis nurkassa hiljaa? Niin, tämä elävä legenda lapsesta joka vain istuu nurkassa hiljaa, jos Paketti ei vastaa standardisoituja määreitä, Paketissa on vikaa ja Vanhempi on velvollinen hoitamaan Pakettinsa kuntoon.
Hoitaja pitäytyy periaatteessa vastuusta kun Vanhempi kuvittelee erheellisesti että hänellä olisi jonkinlaisia oikeuksia sopimuksen mukaisesti.
Joskus Vanhempi ja Hoitaja saattavat pitää äänettömän palaverin sopimuksen tilasta ja vaihtaa lukuisia kasvonilmeitä koskien sopimuksen jatkuvuutta ja sen tulevaa tilaa.
Tästä saavutaan oleelliseen kysymykseen; kun jokainen Vanhempi olettettavasti tiedostaa sopimustilan haurauden ja Hoitajan käsittämättömän auktoriteettisen aseman, milloin Vanhemmalla on oikeus vaatia palvelua, keskustelua, kanssakäymistä, hyvää huomenta -lausahdusta, tms. muita fiktionaalisia tapahtumia?
Vastaus tähän päivään mennessä A.D. on selkeä, ei koskaan.
Luovutettuaan Paketin Hoitajalle, Vanhempi irtisanoutuu oikeuksistaan Paketin oikeuksien suhteen, kädet kyynärpäitä myöten ristissä rukoilee jokaisen ilta-rukoushetkensä päätteeksi pienen vienon toiveen kohti hajua tahi henkilöä jota pitää mahdollisena toteuttamaan pienen vaatimattoman vinkaisunsa; Anna Paketilleni hyvä päivä huomenna. Ja muista hymyillä itse aina kun tapaat Hoitajan, leveästi ja nöyrästi.
Tämän tarinan kaikki kirjaimet ovat fiktiivisiä ja mahdolliset yhteydet
todellisiin kirjaimiin, eläviin tai kuolleisiin ovat täyttä sattumaa.
Ja seuraavaksi päivän suuri pulma: Näkyykö skandit vai ei!?!?
Nopo @ 2005-11-07 12:54 • Syrämmellä • Kommentit [145]
Suoltamisen ilosta!
Mitä tänään tapahtui?
Tapahtui kummallinen asia, huolimatta ajankäytön hallinnastani jonka olen logistisoinut työpäivän 6-9 tunnin vaihtelevuuden vuoksi 6-9 tunniksi internettiin johti tilinpäätöksen tarkastukseen ja se siitä.
Kummallista, siltä kantilta että, miten helvetissä enää voi laskea työ-tehoaan alemmaksi ettei menisi totaalisesti alle lautaparketin?
Mistä motivaatio innostua nyt sitten yhtäkkisesti käyntikortissa lukevan tittelin toiminnan alle ja alkaa tekemään taas mieltä innostavia ehdotuksia ja jäitä sulattavia lause-hirviöitä viattomien asiakas-henkilöiden tykö?
ei mistään.
Motivaation nolla-tilaan laskeminen, työ-tehon totaalinen unohtaminen, asioiden tekeminen vasemman käden pikkusormen kynnen kymmenesosalla ja muut seikat jotka vaikuttavat työ-elämään (kuten se vitun kamera joka ei koskaan löydä takaisin toimistoon, tai se että joku perkeleen kommunisti juo kaikki minun ostamat maidot kahden hlön maidon-kulutus-yksikössä), epäilen että kuten parisuhteissa, tähän tilaan, laskettuaam alleen, ei enää nousta ylös ja pyydetä äitiä pyykkäämään alushousut ja jatketa OMO:n esileikittömäksi tekemästä pesutuloksesta huolimatta enää Suurella sykkeellä Ilon kautta töitään.
Miltähän tuntuisi tehdä töitä. Oikeita töitä.
Nopo @ 2005-11-02 17:56 • Syrämmellä • Kommentit [261]
Asiasta perhe
On se jossa asuu yleensä 1+1 kpl aikuisia eri-kromosonisia ihmisiä, jonkin sortin jälkeläinen (+/- 2,5 kpl) sekä mahdollisia lemmikki-eläimiä hyper-kaniinista muurahaiskarhuun ja plus auto ja asuntovaunu ja tietysti talo järven rannassa keskellä kaupunkia. Näinhän se menee, noin normaalisti aivorakenteessa.
Uusio-perheen määrittely menee näin tällä kertaa:
Minä ja minun lapseni (Minun lapseni kasvatetaan kurilla ja rajoilla, niistä ei tule aikuisena egoistisia kakaroita joille pitää tiskiharjan käyttöönkin piirtää kuvat ja isot sellaiset)
Hän ja hänen egonsa (miksi minun pitää huolehtia muista kuin egoni kasvatuksesta, täytyyhän sen täyttää aukot universumissakin eik jeh?)
Minä ja hänen lapsensa (Minun lapseni kasvatetaan kurilla ja rajoilla, niistä ei tule aikuisena egoistisia kakaroita joille pitää tiskiharjan käyttöönkin piirtää kuvat ja isot sellaiset)
Hän ja meidän lapsemme (no ei tietenkään ole samat rajat kuin SUN lapsillasi, sitäpaitsi hän on niin nuorikin , ei vielä tarvitse kasvattaa, kyllä se sitten 15 vuotiaana tipahtaa päähän kuri ja järjestys, viimeistään nuoriso-vankilassa, annetaan kukkien kukkia! ja lapasten kanssa siis sen meidän yhteisen mutta ei sun lapastesi)
Hän ja minun lapseni (voisko ne asua ect. ja miksei ne tottele mun ajatuksia vieläkään?!Ja onko se adhd muka joku sairaus häh?)
Ja sitten vielä minä ja minun perheeni, sisältäen 3 kpl lapasia ja sen kuuluisan laaman, summa summarum: Uusio-perseen elämä on niin helvetes mukavaa että suosittelen tätä vain pahimmille vihollisilleni.
Nopo @ 2005-04-11 09:25 • Syrämmellä • Kommentit [4]
tilaus
Huomioin viikon kestäneen keuhkon kappale palapelien pelaamisen jälkeen että tarve seuraaville tuotteille olisi suuri. Tilaan:
1. Vähän käytetyt, jollei jopa käyttämättömät aikuisten keuhkot. Mielellään keuhkot voisivat olla erittäin tilavat ja sisällytetään tilaukseen myös vaatimus ns. kova-äänisten keuhkoista (size XL). (komento se olla pitää sanoi nöpö kun lapasella pöytää pyyhki)
2. Hyvin näkevät silmät joilla maailma ei olisi likinäköinen saati ruusunpunainen. Värivaihtoehdoista ruskea ei käy, muut värit otetaan vastaan näennäisen iloisena.(okei se ruskeakin käy kun nyt ei paskaksi sitten maailman kuva muuttuisi enempää mitä se jo on.)
3. Vartalo joka sisältäisi synnyttämättömyyden suomat edut ettei suhteen tasolla avionrikkoja, tultaisi petetyksi fyysisten ominaisuuksien vuoksi. Mahdolliset implantit ja muut Alien-tyyppiset lisäkkeet hyväksytään kaupassa. Pään kohdalla tuuheaa karvoitusta, pidetään pääsääntöisesti hyvänä, ja pään alapuolella huolto-vapautta arvostetaan erityisesti.
Jos mahdollisuus fyysisten asioiden sekä muiden maailman epäkohtien korjaamiseen sattuisi innostamaan, lähetäthän tarjotut kehon osasi pikaisesti allekirjoittaneen sähköpostiin.
Ps. kuva ois kiva, ei välttätön.
Nopo @ 2005-02-22 10:03 • Syrämmellä • Kommentit [134]
Kupla
Asunnot. Kiinteistöt. Osakkeet. Yhteneväisenä tekijänä, vitutus.
Vuodatus.
1. PK-seudun hinta-kuplan puhkeaminen Vimma: Hinta-erot lähipaikkakuntien Vihti, Nurmijärvi, Lohja akselin hintaerot.
Tänä aikana jolloin korkotaso pankkilainalle on alhainen on huomattavan mukavaa huomioida myös hinta-tason jatkuva ylläpito sekä myyjien että välittäjien toimesta. Pk-seudulla asuntojen neliö-hinnat poikkeavat pääsääntöisesti 500 € – makaavakasi verrattuna lähikuntien neliö-hintoihin. Miten vitussa voi maksaa Espoosta räjäytyskunnossa oleva alle 100 neliön kt-osake 600 jyyröä neliöhinnaltaan enemmän kuin Nurmijärven (jep jep pää hajoaisi) kunnassa puolet isompi rt-osake. Ei mahdu päähän. Ei edes sillä että olen asunut Espoossa melkein koko ikäni laskematta hairahdusta demari-käpyllään 0-5 vuotiaana. Espoosta en lähtisi, ellei ole pakko.
2. Halpojen lainojen kesto ja sen määre.
Vimma: kaikki pankkialan yritykset
Tapaa tulla melkein mieleen kultaiset 80-luvun nosteet jolloin lainaa tungettiin ikkunoista ja ovista sisään ja velkojen määrät olivat hirmuiset. Nykypäivän (nuoret)parit “muistavat” että lama-aikakin on mahdollinen ja silti pankit tarjoavat jopa 100 % takauksilla lainaa huru mycketti. Ei siinä mitään, olisihan laina käytännöllistä ottaakin korkotason ollessa aika matala, oletettavasti korot eivät nouse kuukaudessa ellei Euroopan keskuspankki räjähdä. Silti pelottaa ajatus 2 miljoonan mummon/papan 30 vuoden lainoista. Minähän ottaisin toki vaikka 450 000 jyyröä lainaa jos lyhennys olisi alle 1000 euroa kuussa korkoineen, pankit eivät kuitenkaan myönnä lainoja 100 vuoden takaisinmaksu ajalla, kai, vielä?
3. Hinta-erot vs. oikea hinta
Vimma: neliöt ja kunto
Asuntoa etsivän on turha kuvitella repivänsä pk-seudulta yli sadan neliön asuntoa viimeisellä tekniikalla varusteltuna, huippukuntoisillä pinta-materiaaleilla varusteltuna, ylipäätään jos asunnon remontoinniksi lasketaan naapurin puolelle heitetyt syksyn lehdet,yhtään millään varusteltuna alle 250 000 €:n, kun taas siirryttäessä kehä III:n ulkopuolelle 200 000 €:lla tippuu jo viimeisimmät muoti-villitykset syliin ja toitetetaan vielä perään että kunta kasvaa kovaa vauhtia, meillä on jo kirkkokin valmiina.
4. Lopputulos
Vimma: kaikki edeltävä
Todennäköinen muutto huitsin perseeseen. Very nice. Ilmoitan kun pää hajoaa lopullisesti?
Anything you say may, and will be used against you, if you don’t agree, fuck off.
Nopo @ 2005-02-02 00:53 • Syrämmellä • Kommentit [133]
Rinsessa ja Nopo
Viisas Rinsessamme loi Nopolle uuden elämän.
Monien taivalten kautta siirtyen suloiseen ruusuiseen blogistaniaan kahisevien siipien suojissa Nopo tapetoitti seinät ruusuilla ja istui ihailemassa seiniään monta päivää.
Havahduttuaan unestaan Nopolta karkasi mopo ja hän kehtasi udella mitä ihmettä Hän itse voisi suorittaa blogissaan tehtäväksi.Viisas Rinsessamme soi kauniin hymyn ja muistutti; “Keskityt vain siihen sisällön tuottamiseen, minä hoidan sitten loput”
Oi, tuumi Nopo, sehän sopii.
Sen pituinen se.
Nopo @ 2005-01-27 07:40 • Syrämmellä • Kommentit [6]