Mun idoli <3
Minulta puuttuu idolisointi-geeni.
Tiedäthän sen jutun kun 15-vuotiaana vuoraat seinäsi Dingon/Bon Jovin/Madonnan/tai jonkun muun yhtyeen/artistin kuvilla ja ostat kitaran tai sata rannerengasta. Omistat elämäsi tietääksesi idolisi elämästä aivan liikaa asioita, jotka nuoressa aivomyhjyssäsi muokkautuvat elämää suuremmiksi Sarasvuomaisiksi totuuksiksi maan päällä. Polttelet mustia kynttilöitä pentagrammin keskellä tai kreppaat hiuksia palohälyttimen ääni korvissa aamusta iltaan.
Minä en tiedä.
Minä löysin 7-vuotiaana Valittujen Palojen 70-luvun LP-kokoelman isäni ja äitini levyhyllystä, joka kovin laihahko oli. Kuunneltuani tarpeeksi, eli liikaa iskelmää
heittäydyin discon ja kultahileen maailmaan c-kasettien kanssa. Hinkkasin Michael Jacksonit siltä ajalta kun naaman väritys oli vielä tummempi ja nenä tiukasti kiinni. Baccara Baccara soiden olen esitellyt sille jos tälle vanhenpiemme ystävästölle tanssiliikkeitä puuhkan kera tai ilman. Mutta en kokenut valaistusta ja halunnut afroa tahi isona olla Katri Helena.
Muistan hämärästi saaneeni entiseltä näyttelijäystävältäni Kertulta c-kasetillisen Beatlesiä sekä Paul Mac Cartneyn soolotuotantoa hekumallisen sanatulvan kera. Oli se. Kävin alakerran naapurin, musiikkiopistonrehtorisedän kirjastossa lueskelemassa Beatleseistä, mutten nähnyt valoa.
Muistan myös kuinka (ennen vanhaan katsokaas lapset käveltiin) kävelin kesämökkimme Putikon metsissä tuntitolkulla kuunnellen Scorppionssien best-of love songs -kokoelmaa A4:sen kokoisista korvalappustereoista. En silti hankkinut liian kireitä nahkahousuja nahkalippiksen kaveriksi. Tai opetellut sujuvaa-mega-giga-saksaa.
Rallatin myös läpi Billy Joelit, Abbat sun muut tekijät ihan nätisti pitäen musiikista sen itsensä vuoksi, en tekijän tai nimen perusteella.
En ymmärtänyt sitä että joku automaattisesti olisi hyvää vain sen vuoksi että Jagger oli kerran käynyt naimassa yhtä bändäriään siinä ja tässä hotellissa. Tai-muuta-sellaista.
Minua itseasiassa vitutti jo silloin 15 vuotiaana se kaikki Dingo-hörhelöinti. Kuka järkevä ihminen laittaisi olkatoppauksien lisäksi vielä sifonkihuiveja päähänsä. Ei kukaan.
Kaikki se helvetinmoinen hössötys ja hysteria sen vuoksi että joku keksi tupeerata tukkansa ja tunkea välineensä liian pieniin farkkuihin jotta ääni kuulostaisi läpipoltetulta transvestiitilta?
Ehkä siis missasin idolointi-geenin ja sain tilalle kusipäisyys-geenin. Tai ei-kiinnosta-geenin. Tai hv-geenin.
Pitäisi varmaan edes yrittää, idolisoida jotain. Vieläköhän Seppälässä myydään sifonkihuiveja.
Nopo @ 26.02.2009 13:14 • • Kommentit [548]
Juokse porosein
Kuten tapana on luonnon toimesta. Sen mitä me ihmisnaaraat kärsimme kerran kuukaudessa viikon verran, porokoiranaaraat kärsivät (kuten muutkin koiranaaraat) kerran puolessa vuodessa reippahan kuukauden tuota hormoonien hyökkäystä kehoon.
Tämä luonnollinen toimi anatomiassansa on mysteerinen tila joka tikanpoikamaisesti ajaa myös uroskoirat puuhun. Tai oven taakse.
Nääs, viime kerralla kun sen puoli vuotta sitten juoksimme tapahtui seuraavaa:
Siivosin (kuten tapanani on jollei ole muuta hauskempaa tointa tekemättä kuten kynsien alle tikkujen työntely tms.) jossain päin kartanoamme kun mies tokaisi keittiöstä notta “Etupihalla on kuule joku koira”. Sen tarkemmin en viitsinyt tarkentaa katsettani joten kuittasin koiran vain olevan joku naapurin tuttavan koira.
Mies kuitenkin sinnikkäästi jäi toljottamaan jojoamista etupihalla ja toisti lauseensa. Jouduin jättämään imurin kanssa leikkimisen kesken ja menin oikein itse omin silmin katsomaan kuka ruojake on jättänyt koiransa vapaana reippailemaan (ne muut eivät osaa kouluttaa koiraansa).
Ja kappas, tunnistinkin kyseisen herrapuolisen koiruuden tuttavani koiraksi.
“Oiva!” kiljaisin, enkä viitannut tuohon Laitilan panimon tuotteeseen, vaan lemmikin nimeen. Kaveri tunnisti nimensä ja ilmoitti että “Tahdon sisään, ensin taloonne ja sitten siihen narttuuni joka siellä majailee”.
Telkesin tuon nartun yhteen huoneeseen, päästin herra kosijan sisälle ja pistin soittaen omistajalle tyyliin “Onkohan koiranne hukassa, ja jos on, ei ole enää”.
Omistaja tähän että, on se pihassa, mutta kappas, eipäs olekaan ja totesi rientävänsä hakemaan Casanovan kotiinsa pikaisesti.
Omistajaa odotellessa suoritettiin operetti yhden sisäoven läpi jossa molemmat rakkautta täynnä olevat tahot ilmaisivat Eros Ramazzottiakin riipaisevammin rakkauttansa. Korvat soikoon.
Aiheeseen liittyen kuitenkin kiitämme biologista kelloa tästä juoksu-ajasta. Silläkin riskillä että kosijoiden jono on keskustaan asti seuraavan kuukauden ajan. Tarkoituksena on näet juoksuttaa tätä omaa porokoiraamme oikean ja aidon poro-otuksen perässä maaliskuussa tuolla Suomen Lapin suunnalla. Ja tämä aikomus ei olisi täyttynyt jos tuo Juoksuaika olisi jättänyt tulematta oikeaan aikaan. Kuulemma jotenkin häiritsee uroskoiria juoksun hajuinen narttu poroaidan reunamilla. En tajua.
Nähtäväksi jääköön tulemmeko takaisin
1) porontaljan kanssa (vaihtoehtoisesti monikossa), koska koiran ei kyseisessä testissä kuuluisi toki syödä poroja, vaan josko se hampaansa iskee persluuhun, aion vaatia hampaiden käytön hinnalla sitten sen taljankin mukaani.
2) koiran kanssa joka pelkää poroja hamaan hautaansa asti.
3) äänensä menettäneen hermoraunio-omistajan kanssa jonka koira ei muistanutkaan enää yhtään käskyä tunnistaessaan geneettisen kutsumansa ravaavan poroaidassa.
4) paimennuskokeen läpäisseen taitavan pienen neidin kanssa.
Jänskättää!
Nopo @ 30.01.2009 08:53 • Sohva • Kommentit [4105]
Riskinsä kullakin
Olen virallisesti ostanut ensimmäisen kuntosali-ja-vain-ja-ainoastaan-korttini.
Vaikka aikaisemmin en käynyt kuntosalilla oikeastaan kirveelläkään, kantani ei perustunut kovin usein kuultuun väitteeseen;
“Emmä käy salilla, kun tulee liian isot lihakset”.
Olenkin saanut nyt aamuisin pelon sekaisin tuntein herätä notta joko on lihaksien koko Swartshengeggerin luokkaa.
Mies kyllä entisenä ammattiuhreilijana on varoittanut että jo 12 vuoden säännöllisen kuntosaliharjoittelun jälkeen lihaksien koko saattaa olla ns. liian suuri.
Sitä odotellessa.
Kuntosalilla tutustuin myös uber-moderniin-laitteeseen joka on ilmeisesti keksitty sen jälkeen kun joku ei jaksanut lenkkeillä ulkotiloissa. Eli juoksumattoon. Rynnin heti kokeilemaan onko tämä vain elokuvien hapatusta ettäkö siitä koneesta voi lentää seinään. En lentänyt, muta joku muu oli totisesti lentänyt.
Kipsilevyssä juoksumaton takana on Leslie Nielsenmäinen painauma.
Ilmeisesti JOKU ei ollut lukenut varoitus-A4:sta, yhtä niistä sadasta (joita salin oviin ikkunoihin seinään ja kattoon on ladottu enemmän kuin demareiden vaalimainoksia), jossa muistuttettiin että matolla EI SAA JUOSTA LIIAN KOVAA.
Totesin itse välittömästi että ovelia ovat juoksumattoinsinöörit, olivat latoneet tarran maton etureunaan jota hypnoottisesti tuijotin pysyäkseni matolla. 40 minuuttia nostelin jalkoja, oli oikein hauskaa.
Sen jälkeen hippaloin LENKKARIT (koska kuulemma salilla on naurettavaa hipsutella sukissa, jonka kyllä itsekin allekirjoitan) jalassa nostelemaan painoja ja roikkumaan niissä sun näissä laitteissa oikein ahkeran oloisesti.
Lopputuloksen kruunasin vielä majoittamalla itseni Solariumiin. Vaikkakaan en saanut suositeltua 12 minuuttia ladottua tauluun ensikertalaisuuteni vuoksi, vaan digitaalinäyttö leiskui 11,58:n ja 13;42:n välillä. Koska otin jo sen 15 vuotta riskin tulla tapetuksi tupakan toimesta, valitsin rohkeasti 13:42 minuuttia sinisten lamppujen alla oleskelua.
Harkitsin vielä tutustuvani uuten mahtavaan innovatiiviseen keksintöön, joka nökötti hierontapöydän takana kulmassa nimeltään infrapunasauna. Mutta lähemmän tutkiskelun jälkeen huomasin että a) en välttämättä mahdu kokonaan sisään laitokseen jonka neliöpinta-ala saattoi olla melkein 0,3 neliömetriä b) laitteeseen tarvitaan toinen sirukorttihässäkkä jota en omannut. Lupaava puolen tunnin infrapunasaunassa istuminen kuluttaa yhden punaviinipullon -kokeilu jäi kokematta.
Ehkä ensi kerralla. Tosin en juonut sitä punaviinipulloakaan viikonloppuna. Alkaa olla aika ylenpalttisen vaarallisen terveellistä tämä elämä tätä nykyä.
Rikoot niskaan vaan silläkin uhalla että riskillä ne on rumat.
Nopo @ 26.01.2009 13:42 • Lifee vaan • Kommentit [890]
Varokaa, voin varastaa koiranne!
Aamu alkoi aalla kuten aina ja jo hieman jälkeen kahdeksan auto kääntyi pihasta kohti työmatkaa. Ensimmäisessä risteyksessä karjaisin SEEEEEEEEEEIS ja heittäydyin autosta ulos. Kävelytiellä paineli kaksi kettunaamaista isokorvaista pötkylää eli Corgia villinä ja vapaana ilman pantoja tahi remmejä.
Hihkuin kaverit luokseni luokseni ja ilollahan sieltä heittäydyttiin kierimään maha pystyssä kuin kuollut kala eteeni. Nostelin tyypit takapenkille (kun piti sinne töihin mennä) ja soittamaan poliisille.
Poliisi neuvoi löytöeläintarhaan soittamaan, soitto sinne. Löytöeläintarhasta kaima ilmoitti että soita suoraan läheisen eläinlääkäriaseman pitäjälle, kun herra/rouva kasvattaa moista rotua niin tietävät jo naamasta kenen ovat, jolleivat omia ole, tyypit.
Välivaiheena heivasin miehen töihin jossa välissä tyypit painoivat jo takapenkiltä onnesta pyörylänä taas villiä JIIHAA menoansa firman pihassa kunnes pussitin ne taas takaisin autoon.
Ja välivaiheen välihuomautuksena todettakoon että jos oma koirani vetäisi tuollaista rallia yleisellä paikalla noin 110% lasissa kuten NBA-pelaaja, saattaisin kuolla valtimonpullistumaan välittömästi. Mutta hei, kun kaksi kettunaamaista makkaraa juoksee minkä pygmijaloistaan pääsee se on kauhean söpöä!
Noh, auton nokka sen 1 km kohti eläinlääkäriaseman pihaa.
Istuskelin sitten eläinlääkäriaseman pihassa ja pälätin puhelimessa tuttavat ja kylänmiehet läpi. Siinä analysoidessamme että parhaassahan tapauksessa jos esim. katujen Ferrari-Massey-Ferguson kuski, tunnetaan myös auraajana, olisi sutaissut kunnon kaukalon lumipenkkoja, corgit olisivat jääneet sumppuun johonkin ihan jo anatomiansa vuoksi. Tai että oma koira jos karussa olisi soittaisin ensimmäisenä 100 km:n päähän sen sijaan tämän rodun kohdalla voisin olettaa että 2 km:n sisältä löytöpaikasta löytyy omistaja. Max. Totesin myös ettei el:llä ketään kotona ollut saati puhelimeen kukaan vastannut. Roturasismin roihuessa hyydyin autossa puhisemiseen ja totesin että nyt loppui kunnon elämä joten haenpa kahvin ja tuoreen munkkirinkilän paikallisesta leipomosta.
Sulkeutuneena ja hiljaisena persoonana pälätin myyjälle omaavani 2 kpl:tta ei-omaa-corgia takakontissa. Myyjä heti oivaltamaan että hän tietää ainakin yhden tyypin kylänosastamme jolla on corgeja, juu se eläinlääkäriaseman omistaja. Eikun takaisin autoon ja kavereita kyydittämään n. 50 metrin päähän mistä ne tuntia aiemmin nakkasin takapenkille.
Sieltähän ne, äijät olivat lähteneet. Toinen kuulemma eilen käynyt oikein naisissa, joten hormoonit ne uroksillakin sekaisin menevät.
Seuraavalla kerralla ainakin tiedän mihin osoitteeseen vien kun samannäköisiä koiria kyytiini lappaan.
Mikä oli tarinan opetus.
Jos oma hurttani ylipäätään antaisi kiinni (mitä se oletettavasti ei tekisi vaan näyttäisi peräpäätään ja painaisi hirvi tai joku muu nisäkäs suussa metsään) toivoisin erittäin paljon että kiinni otettaisiin. Ja tässä tapauksessa omistaja jopa kiitti. Niitäkin kun tapaa jotka toruvat että oikein kiinni otit, kun murre nyt vaan aina käväisee sen tampere-hyvinkää-tammisaari-lenkkinsä itsenäisesti. Mutta hyvä mieli.
Nopo @ 23.01.2009 09:31 • • Kommentit [337]
Houston, we have a touchdown.
Mies tervehti aamulla Spockmaisesti uutta asukkiamme.
Kehotti lapsia rohkeasti tutustumaan uuteen asukkaaseen ja muistutti että se on päällisin puolin oikein rauhallinen kaveri, ulkoasustaan huolimatta. Ja varoitti vielä että hetkittäin se pitää kovaa ääntä itsestään ja syö kaiken lattioilta.
Kyseessähän on imuri. Ja nyt kun työssäkäyvä äiti, kuten allekirjoittanut, voi huoletta jättää kalapuikot sheivaamatta ylähuulen päältä muistuttaaksen esikuvaansa, yksi työssäkäyvän äidin parhaimpia palkintoja itselleen on elektroniikka joka helpottaa Omaa Elämää. Tämä laite on lahja suuremmilta voimilta.
Oikeastaan en ollut niinkään vakuuttunut imutehosta vaan läpinäkyvästä pölypusssin virkaa toimittavasta säiliöstä. Jonka sisälle sain huitomisellani keräiltyä yhden (vanhan)pölypussillisen verran karvaa ja pölyä. Ja vaikka olin säästänyt jo 2 päivää uudelle asukillemme ruokaa lattioilla ihan rakkaudesta, heräsi ensimmäisen huitomiskerran jälkeen kysymys; Miten vanhaan ja antiikkiseen jo yli kaksi vuotta vanhaan Hooveriin on mahtunut pienempään tilaan kerran kuukaudessa pölypussin vaihdolla kaikki sama shaisse lattiapinnoilta? Noin tuli vain mieleen. Mutta, tämäkin on tekninen laite jota käyttämällä koko maailman saasteet suodattuisivat jos vain kaikki ymmärtäisivät sijoittaa sen 300 monikansallista ja risat moiseen väkkyrään. 2 vuoden takuulla odotan että tämä asukas hoitaa hommansa moitteetta ja tehokkaasti. Tai muuten alkaa YT:t.
Nopo @ 22.01.2009 07:47 • • Kommentit [214]
1606,00 €
Tupakka tappaa, otin riskin 15 vuotta sitten.
[Lisää..]Nopo @ 16.01.2009 08:40 • • Kommentit [165]
Tekninen tekninen tekninen
Olen pitkään ja hartaasti venyttänyt hankintoja itselleni viimeiseen pisaraan ja tippaan. Päätin kuitenkin että tietäen juhlavan alennus-massa-hysterian alkavan joulun jälkeen, investoin itseeni ja ostan kunnon ulkoiluvaatteita. Joten Erätukkuun, teknisesti.
(Ulkoiluvaatteita tarvitaan yleisesti ulkotiloissa suoritettavan liikunnan vuoksi, itse suoritan sitä pellolla/metsissä koiran avustuksella, eikä riistaviettisen koiran kanssa tarvitse koskaan miettiä että tulisi tylsä lenkki jos niikseen päästää valloilleen piskin)
Tiedoksi saatettakoon että Tekninen on jokaisen vaatekappaleen hyvä, hyvempi, tekninen -ominaisuuden tae. Jollei lapussa tai lipussa lue Tekninen vaatteellahan ei tee mitään.
Sijoitin riihikuivaa Air-Tex kenkiin (tekninen), ulkoilupukuun (tekninen), fleece-kerrastoon (tekninen) sekä väliasuun (tekninen), tuttavallisemmin lienee kerrasto! Pari pipoakin kustansi vain euron hujakoilla, mutta niissä ei lue tekninen, joten lahjoitin ne jo lapasille.
Oletin jo teknisyyden vaikutuksesta saavani kaukosäätimen jolla puntit lämpiävät esivalmiiksi ja perseenlämmitin toimii koko lenkin.
Ääreisverenkierron tila on tupakoinnin seurauksena oivallisen epätoimiva ja elelen villasukat jalassa noin elokuusta kesäkuuhun muutenkin.
Mutta kappas ja ehei, Teknisissä Air-Tex kengissä ei villasukkaa edes tarvita. Sen lisäksi niillä voi kävellä sulan laavan päällä tai vaikkapa avaruudessa.
Teknisen ulkoilukuoripukuasun läpi ei tule tsunamit tai taifuunit ja se päällä voi vaikka uida englannin kanaalin läpi, kastumatta.
Tekninen kerrasto lämmittää puoli suomea ja fleece asulla loppuisi se ruikutus talvipakkasista Grönlannissakin.
Sanon vaan että Tekninen!
Tämän vuoden joulu-aleihin aion siirtää Teknisen toppapuvun hankinnan. Tekninen, rules.
Nopo @ 12.01.2009 10:36 • • Kommentit [312]
Vuoden luistelu
Kun viime vuonna jäi luistimet kaapin pohjalle, tänä vuonna päästiin ensimmäistä kertaa muutamaan vuoteen raaputtamaan jäätä.
Kuopus runnoi 2,5 tuntia kaatuen minuutin välein, asennetta.
Ylpeä pieni mies luovutti vasta painostuksen jälkeen ja huolehtivaisena ja vastuullisena ekaluokkalaisena tahtoi kotiin tekemään läksyjään. On se kummallista miten nuo vanhemmat taaperot eivät koskaan tahdo läksyjä tekemään kesken huvin.
Isompien taaperoiden jalat olivat kasvaneet, yllättäen, joten citymarket kiitteli asiakkaitaan taas vaihteeksi. Sijoitan silti mieluummin luistimiin kuin uuteen peliin. Vanhin mallia 13 lätki lämäreitä ja manasi hienoista lunta jota satoi jäälle tasaiseen tahtiin. Katsoin parhaaksi poistua paikalta siinä vaiheessa kun haettiin lätkähanskat käteen ja raskaampi kiekko. Näemmä vuoden Kurra-Hurraa tuottaa ainakin perusasiat eli sen kuuluisan lämärin jäsenilleen.
Kun saavuin hakemaan herroja oikein autolla kentältä olivat sijoittuneet sekajoukkueeseen ja sittenhän ei olisi kiirettä lain ollut enää poistua kaukalosta. Rakastan tuota piirrettä lapsissa. Kaikki pelaa-asenne ilman aikuisen valvovaa katsetta. Kuten joku kuuluisa valmentaja on todennutkin (tai ehkä ei niin kuuluisa);” Me mennään lasten leikkeihin ja sotketaan niiden omat säännöt.”
Kovin paikkansa pitävä. Ikärajat, sukupuolirajat ja roolit kaatuvat humisten kaukalossa. Jopa minut hyväksytään sutimaan peliin.
Muistan omasta lapsuudestani kuinka varpaat amputaatiokunnossa luisteltiin tunti tolkulla koulun kentällä. Kotiin päästyä suihkussa varpaita akupunktioitiin niin että meinasi huuto irrota. Ei puhettakaan että jotain olisi opittu. Neljät villasukat jalassa kokeiltiin jo seuraavana päivänä uusinta ottelua pakkasherraa vastaan.
Posket punoittivat vielä iltakymmeneltä ja raukeus oli taattua.
Ja tänään sitten. Noh, katsotaan onko illalla enää jäästä lätäköt jäljellä.
Nopo @ 09.01.2009 07:45 • Home in kalaukka • Kommentit [233]